Hammaslääkärissä

Mymmelille oli alkanut kertyä hammaskiveä takahampaisiin, joten päätin varata meille ajan hampaiden puhdistukseen. Saimme ajan viime viikon maanantai-iltapäiväksi klinikalta, jolla käyn opiskelujen ohella töissä.

Ei siis muuta kuin kissa laatikkoon ja matkaan. Sen jälkeen, kun Mymmeli tuli taloon, kissat eivät ole juurikaan matkustaneet yksin. Tämä huomioiden matka meni todella mallikkaasti, metrossa laatikosta kuului pientä purnausta, mutta sekin meni nopeasti ohi.

Vastaanotolla Mymmeli ei olisi millään halunnut tulla ulos kopastaan, ja lopulta päädyimmekin irrottamaan kantokopan kannen, jotta kissaa päästiin tutkimaan. Eläinlääkäri teki pikaisen yleistutkimuksen, että kaikki on kunnossa, ja samalla tsekattiin päivän paino. Meidän pikkukolli painaa jo 5,5 kiloa!

Kun Mymmeli oli saanut rauhoitteet, eläinlääkärimme kysyi, haluaisinko puhdistaa hampaat itse! Kokeneempi henkilökunta oli kokoajan mukana opastamassa ja antamassa neuvoja, mutta pääosan työstä sain tehdä omin kätösin.

Hammaskiveä oli kertynyt jonkinverran takahampaisiin, mutta muuten hampaat olivat siistit ja hyvässä kunnossa. Toimenpiteen jälkeen pistin Mymmelille herätteen ja se sai mennä rauhassa heräilemään heräämön häkkiin.

Hei, hei, kuulkaas nyt! Palvelijatar kertoi tän nyt kyllä aivan väärin! Oikeastihan minut huijattiin mukaan, luvattiin herkkuja ja että mentäis kivaan paikkaan. No herkkuja sain, mutta sain myös piikin pyllyyn!! Siitä tuli vielä semmoinen tosi hassu olo, että olin untenmailla vaikka kuinka pitkään. Sitten, kun tulin tajuihini, jouduin odottelemaan jossain, mitä palvelijatar kutsui "heräämöksi", niin kauan että palvelijattaren työvuoro loppui. Kävi se minua säännöllisesti paijaamassa ja lässyttämässä, samoin kuin muukin henkilökunta, mutta välissä kuulin, miten se paijasi myös muita kissoja!! Onneksi tältäkin reissulta päästiin lopulta kotiin. 

- Mymmeli 

Puhtaita hampaita kehtaa vilautella tirpoille!

Uusia kujeita

Niin se vaan alkaa näyttää pikkuhiljaa siltä, että kesä on ohi ja syksy on saapunut. Joku saattaa muistaa viime vuodelta, että olen aivan ehdoton syysihminen! Rakastan kirpeitä ilmoja ja ruska saa luonnon näyttämään todella kauniilta. Myös kissojen kuvaaminen on syksyisin jotenkin helpompaa, kun kesän porottava aurinko ei häiritse.

Syksy on merkinnyt minulle myös aina uusia alkuja ja uusia asioita elämässä. Tämän kunniaksi Mymmeli opettelikin ihan itse uuden tempun, joka on samalla ihka uusi tapa riiviöidä. Pikkukollinkutkale opetteli avaamaan keittiön kaapit! Tai ei tietenkään kaikkia keittiönkaappeja, vain ja ainoastaan sen, missä säilytämme kissanruokaa ja treeninameja.

Voitte vapaasti kuvitella hämmästyksen, kun kotiin tullessa keittiön lattialta löytyi useampi herkkupussi revittynä auki, sisällöt kadonneena tai levitettynä pitkin lattiaa.

Mitäänhän en myönnä!

Seuraavaksi varmaan kuulen jonkun kysyvän, mistä voin tietää juuri Mymmelin olleen asialla. Aluksi en toki tiennytkään, mutta Mymmeli jäi vielä samana iltana kiinni itseteosta. Mörkö on luultavasti ollut kuitenkin mukana herkuttelemassa.

Myös Mymmelin aikaisemmat tempaukset puhuvat puolestaan. Samaa temppua on sovellettu myös vaatekaappeihimme. Tassulla napataan kiinni oven alakulmasta ja kiskaistaan pari kertaa kunnolla. Ovi aukeaa, ja tadaa: kissoilla on vapaa pääsy kaappiin.

Vaatekaappien kohdalla tästä tempauksesta ei ole koskaan ollut mitään varsinaista haittaa, mitä nyt joskus olen saanut keräillä vaatteitani lattialta. Ruokakaapin kohdalla tämä saattaa aiheuttaa ongelmia, sillä ylensyöntihän ei tietenkään ole hyväksi. Tällä kertaa herkuttelusta ei onneksi aiheutunut mitään haittaa kenellekään,  sillä herkkuja ei ollut kadonnut kovinkaan suurta määrää. Pojat saivat iltapalalla vain normaalia pienemmät ruoka-annokset. Vastaisuuden varalle voisimme viritellä kaappiin jonkun systeemin, ettei sitä saisi auki ilman ihmisten sorminäppäryyttä.

Mymmeli on toisaalta niin etevä ja kekseliäs, että jää nähtäväksi pitääkö sellainenkaan ratkaisu sitä poissa herkkujen luota.

Odottakaapas vaan, vielä minä tämänkin pulman selvitän!

Terkkuja mummilasta

Tämä postaus tulee ehkä himpun verran myöhässä kuluneen viikon kiireiden takia. Kesälomani viimeisenä viikonloppuna suuntasimme äitini luokse Savoon, missä Riiviöt pääsivät tervehtimään pitkästä aikaa Tellervo ja Aino koiruuksia.

Yllätys oli melkoinen, kun perille päästessämme pienestä ja suloisesta Tellu-pennusta ei näkynyt jälkeäkään, vaan vastassa olikin iloinen ja kaunis, nuori, saksanpaimenkoiraksi tunnistettava Tellu. Melkoinen kasvupyrähdys! Riiviötkin olivat tästä muutoksesta kovin ihmeissään, ei ihan tiedetty miten päin oltais. Ei kyllä toisaalta tiennyt Tellukaan.

Ai miten niin en saa jahdata kissoja?

Koska Tellu ei ollut nähnyt kissoja pitkään aikaan, Riiviöt toisaalta kiinnostivat sitä kovasti, ja taas toisaalta hiukan pelottivat. Tästä hämmennyksestä johtuen, Tellun piti välillä komentaa kissoja haukkumalla ja pienesti murisemalla. Seuraavassa hetkessä Tellu jo pyysikin kissoja leikkiin ja toi niille leluja.

Riiviöt suhtautuivat Telluun vähintäänkin samanlaisella epäluulolla. Mörkö haisteli Tellun kanssa jo nenäkkäin, mutta ei ollut kovin otettu leikkiinkutsusta, vaan vastasi siihen murisemalla. Mymmeli vietti suurimman osan ajasta koirien ulottumattomissa ja ilmaantui paikalle, kun koirat vietiin lenkille tai ruokaa tarjoiltiin.

Valkoinenpaimenkoira Aino sen sijaan osaa jo käyttäytyä kissojen seurassa todella mallikkaasti! Mymmeli ja Aino mahtuvat nukkumaan samalle sohvalle ongelmitta, ja Aino tietää, että liian rajun leikin seurauksena kissa saattaa räpsäyttää tassulla.

Eiköhän Tellukin vielä opi, kunhan tuosta kasvaa ja viisastuu :)